![]() |
![]() |
![]() |
Pohojanmaan
Offroad ry on Pohjanmaan alueen maastoauto- ja mönkijäharrastajien
yhdistys. Yhdistyksen alkutaival ulottuu muutaman vuoden taakse,
aikaan kun offroad-harrastajat kokoontuivat satunnaisesti viettämään
aikaa autoharrastuksen parissa. Väkimäärä kasvoi
kokoajan enemmän ja todettiin harrastajien kaipaavan jotain
yhdistävää tahoa, jonka puitteissa olisi helpompi
järjestää kokoontumisia ja tavoittaa myös uusia
asiasta kiinnostuneita.
Pohojanmaan Offroad ry perustettiin
vuonna 2006 ja toiminta on lähtenyt käyntiin vilkkaasti
yhteisten ajelupäivien ja järjestettyjen tapahtumien
muodossa.
Pohojanmaan Offroad ry:n tavoitteeena
ympäristöystävällisyys sekä ohjatun ja
valvotun toiminnan tarjoaminen kaikille halukkaille. Yhdistyksen
avulla on ajeluihin maanomistajien luvalla ajoalueita , joista
pidetään yhdessä huolta .
Yhdistys
tarjoaa myös foorumin jossa harrastajien on helppo kohdata ja
kysellä kokemuksia ja neuvoja muilta. Täältä
harrastajat löytävät tietotaitoa sekä
maastoajoneuvojen rakentamisesta , että kaikenlaisesta asiaan
liityvistä esimerkiksi GPS systeemeistä.
Yhdistys
kannustaa osaltaan jäseniään kilpailutoiminnassa mm.
4X4 Suunnistus cup ja Trial. Menestystä on saavutettu jo
useampana vuonna.
Pohojanmaan Offroad ry pyrkii järjestämään
yleisötapahtumia, joissa tuodaan lajia esille ja joissa yleisön
on helppo joko osallistua ja kokeilla lajia itse, ja/tai kysyä
lisäinformaatiota kaikesta lajiin liittyvästä.
Tällaisesta tapahtumasta esimerkkinä Joupiska Offroad, joka
on toteutettu jo kolmena syksynä Seinäjoella.
Tärkeä
mainitsemisen arvoinen asia on myös yhdistyksen jäsenien
osallistuminen vapaaehtoiseen pelastuspalvelutoimintaan
http://vapepa.fi
. Yhdistyksellä jäsenet kuuluvat ryhmään , joka
harjoittelee pelastustoimintaa ohjatuissa harjoituksissa, ja on jo
osallistunut maastoajoneuvoin myös varsinaiseen
etsintätoimintaan.
Tervetuloa
mukaan!